Susanna Tyrväinen

Vuonna 1983 syntynyt keramiikka- ja lasimuotoilija Susanna Tyrväinen asuu ja työskentelee Pieksämäellä. Hänen teoksiaan yhdistää selkeä muotokieli ja yksilöllisyys. Tyrväinen tekee piensarjoja käyttökeramiikkaa, veistoksia ja taide-esineitä. Materiaaleina hän käyttää lasia ja keramiikkaa. Suupuhalletut lasit ovat suomalaista käsityötä ja tehdään yhteistyössä lasinpuhaltaja mestari Kari Alakosken kanssa Riihimäellä.

Susanna Tyrväinen

1983

Pieksämäki

Olen viehättynyt salaisuuksista ja löytämisen riemusta. Pyrin luomaan töihini kerroksia ja pieniä asioita, joita katsoja tai kokija voi yhdistellä ja keksiä. Tuon tarinoita nähtäväksi, visuaaliseen muotoon.

Pääasiassa materiaalini ovat keramiikka ja lasi. Lasissa kiehtovat värien voimakkuus ja lasin monipuoliset mahdollisuudet keveydestä painaviin moniulotteisiin töihin. Lasi paljastaa kaiken ja luo sisäänsä uusia kerroksia peilaten ja myös vääristäen niitä. Sillä on oma neljäs ulottuvuutensa. Keramiikka taas materiaalina antaa mahdollisuuden todella upottaa kätensä työhön ja ilmaista monenlaisia muotoja sekä pintoja. Erilaisilla materiaaleilla saa ilmennettyä enemmän, joten niiden yhdisteleminen kulkee taiteessani mukana.

Yleensä suunnittelen ja toteutan työni tarkkaan, mutta annan myös sattumalle mahdollisuuden. Useat työni ovat saaneet alkunsa myös teknisistä lähtökohdista, joissa mielellään haastan itseäni. Työskentelyni on samaan aikaan jonkinlaista materiaalitutkimusta. Mitä voin tästä materiaalista tehdä, joka olisi jotain uutta tai ilmaisisi jonkin asian parhaiten?

Asioiden takana on aina enemmän kuin miltä alkuun näyttää. Löydän innoitusta töilleni näkemästäni ja kokemastani jatkuvalla ympäristön havainnoinnilla. Ihmisten käyttäytyminen, vuorovaikutus ja jatkuva muutos tarjoavat paljon pohdittavaa. Innoittajana voi olla jokin luonnonilmiö tai osa siitä tai joskus vain yksittäinen sana.

Haluan että katsoja saa ajatella, kokea ja tuntea. Tuoda keskelle arkea jaetun kokemuksen huumoria, kipeää tai muuta oivallusta. Irrottaa ihmisen hetkeksi kiireestä. Tarjota tauon ja hetken visuaalista mielihyvää.

Studio

Savontie 39,
76100 Pieksämäki

Puhelin

050 567 2283